Monissa Gunnar Björlingin mietelmissä jatkuu omintakeisena aforismin klassinen perinne: ne ovat erittelevän älyn havaintoja, määritelmiä, oivalluksia. "Löydä taakka, löydät herran." " Mahdottomat - eräänlaisia odottamattomien mahdollisuuksien elinkelvottomia yksilöitä." "Vilpitön ei ole harmitonta."
Mutta persoonallisimmassa mieteproosassaan Björling 'vain' sanoo, vakuuttaa, julistaa... kuiskaten, huutaen tai vaikka änkyttäen: "- ilmaissut kaiken epäselvyyden - todellinen on jäljellä." Näissä näkijän lauselmissa yhtyvät haltioikkuus ja arki, filosofisesti koulittu ajattelu ja naiivi välittömyys, viileä selvänäköisyys, kipeä myötäeläminen, huumori. "Kun minä olen löytänyt Jumalan sydämen, laulan minä. Tupakasta ja sanomalehdistä joihin kääritään silakat!"
"Tyylisi - että sinun silmäsi näkevät seitsemälläsataa tapaa ja kaikissa asioissa sen ainoan." Samoin kuin Björlingin runous, hänen koko aforistiikkansa tähtää "rajoittamattomuusajatukseen", suureen paradoksiin. Tulee viimeistä myöten myöntää järjen osoittama maailman lainalaisuus, ja tulee varauksettomasti luottaa intuitiiviseen kykyymme tajuta elämän "kasvava", "rajoittamaton" kokonaisuus. Eikä vain tajuta vaan todistaa, elää sen toteuttamiseksi. Siinä Björlingin eetos, optimismi - ja paatos, "tragiikkatodellisuuden" tunto.
Monissa Gunnar Björlingin mietelmissä jatkuu omintakeisena aforismin klassinen perinne: ne ovat erittelevän älyn havaintoja, määritelmiä, oivalluksia. "Löydä taakka, löydät herran." " Mahdottomat - eräänlaisia odottamattomien mahdollisuuksien elinkelvottomia yksilöitä." "Vilpitön ei ole harmitonta."
Mutta persoonallisimmassa mieteproosassaan Björling 'vain' sanoo, vakuuttaa, julistaa... kuiskaten, huutaen tai vaikka änkyttäen: "- ilmaissut kaiken epäselvyyden - todellinen on jäljellä." Näissä näkijän lauselmissa yhtyvät haltioikkuus ja arki, filosofisesti koulittu ajattelu ja naiivi välittömyys, viileä selvänäköisyys, kipeä myötäeläminen, huumori. "Kun minä olen löytänyt Jumalan sydämen, laulan minä. Tupakasta ja sanomalehdistä joihin kääritään silakat!"
"Tyylisi - että sinun silmäsi näkevät seitsemälläsataa tapaa ja kaikissa asioissa sen ainoan." Samoin kuin Björlingin runous, hänen koko aforistiikkansa tähtää "rajoittamattomuusajatukseen", suureen paradoksiin. Tulee viimeistä myöten myöntää järjen osoittama maailman lainalaisuus, ja tulee varauksettomasti luottaa intuitiiviseen kykyymme tajuta elämän "kasvava", "rajoittamaton" kokonaisuus. Eikä vain tajuta vaan todistaa, elää sen toteuttamiseksi. Siinä Björlingin eetos, optimismi - ja paatos, "tragiikkatodellisuuden" tunto.