Raunioista kohti vallankumousta - Amerikkalainen kansallissosialismi

0/5 ( ratings)

Teoksemme sisältää käännökset kolmesta kansallismielisen liikkeen historiaa perusteellisesti ravisuttaneesta tekstistä, jotka kaikki kirjoitettiin 1900-luvun Yhdysvalloissa. Ne laadittiin eri vuosikymmeninä eri järjestöjen nimissä ja vaihtelevissa poliittisissa ympäristöissä. Jokainen niistä heijasteli myös kirjoittajiensa omia poliittisia strategioita, jotka erosivat kaikki radikaalisti toisistaan. Seuraavia tekstejä ei ole toisin sanoen suinkaan veistetty yhdestä puusta.

George Lincoln Rockwellin ’In Hoc Signo Vinces’ ‑artikkelista , William Luther Piercen tekstistä ’Aatteemme’ sekä Robert J. Mathewsin ’Kutsu aseisiin’ ‑puheesta kumpuavat poliittiset toimintalogiikat ovat siis kaikkea muuta kuin yhdenmukaiset. Ne muodostavat kuitenkin selvän ja katkeamattoman aatteellisen ja poliittisen aikajanan. Niiden vertailu tarjoaa loistavan oppitunnin länsimaisen perikadon lähihistoriasta.

Tekstit kuvastavat amerikkalaisen kansallissosialistiliikkeen evoluutiota konservatiivisen ja rodullisesti yhdenmukaisen yhteiskunnan orastavan kriisin alkuvuosista aina aikaan, jolloin valkoisten kansanmurhasta oli tehty käytännössä hallituksen virallinen ohjelma. Pamfletti on siis matka 1950-luvun idyllin päättymisestä nykyiseen täysiveriseen monikulttuuriseen kaaokseen. Hämmästyttävän raju muutos tapahtui muutamassa vuosikymmenessä, ja kansallissosialistisen liikkeen tuli tietysti mukautua yhä raadollisempaan ympäristöön.

Valitsimme pamfletin nimeksi ’Raunioista kohti vallankumousta’, koska yhdysvaltalainen kansallissosialistiliike nousi eurooppalaisperäiset kansat murskanneen toisen maailmansodan tuhkista. Vaikka Yhdysvallat oli paperilla sodan ’voittaja’, olivat Amerikan valkoiset kansalaiset todellisuudessa häviäjiä siinä missä eurooppalaisetkin. Amerikan kansallismieliset olivat vastustaneet sotaan liittymistä kiivaasti, koska sitä pidettiin vain juutalaisen pankkijärjestelmän poliittisena ristiretkenä Adolf Hitlerin johtamaa rotutietoisuutta ja taloudellista omavaraisuutta korostanutta kansallissosialismia vastaan.

Sionistit saivat sotansa, ja osa mediapropagandaan sokeasti luottaneista ’isänmaallisista’ sekä ’konservatiivisista’ valkoisista amerikkalaisista luulikin hetken, että Hitlerin kaaduttua Yhdysvaltojen suurin ’vihollinen’ oli kukistettu. ’Kansalaisoikeusliikkeeksi’ kutsutut mustien väkivaltaiset mellakat sekä Neuvostoliiton aggressiivinen levittäytyminen pakottivat kuitenkin monet veteraanit pian katumapäälle.

Kulttuurimarxistiset ja avoimen kommunistiset liikkeet olivat syrjäyttämässä valkoisen miehen samanaikaisesti lukuisilla mantereilla joko aseiden tai korruption avulla. Eikö Hitlerin esittelemä rotupohjainen kansallismielisyys olisi turvannut myös valkoisten amerikkalaisten aseman? Pakotettiinko Amerikan valkoiset tytöt ja pojat kuolemaan vain siksi, että Wall Street ja Hollywood voisivat ujuttaa lonkeronsa maapallon jokaiseen kolkkaan tai siksi, että juutalaiset saivat viimein Israelin? Entä kuka ajoi mustien ’kansalaisoikeusliikettä’ ja pyrki tuhoamaan Amerikan valkoisen valtaväestön rodunsekoituksen kautta?

Näiden kysymysten pohjalle rakentui uusi kansallissosialistiliike, jonka tärkeimmistä teorioista monet saivat alkunsa Yhdysvalloissa, josta ne kulkeutuivat pian sodan murjomaan Eurooppaan. Koska valkoisilla amerikkalaisilla ei ollut aatteellisena painolastinaan Eurooppaa vaivaavia ikivanhoja veljeskaunoja , auttoi Rockwellin, Piercen ja Mathewsin viesti kaikkia valkoisia aloittamaan taistelun puhtaalta pöydältä. Kansallisvaltioiden sijaan vastakkain olivat nyt valkoinen kansa sekä rotujen sekoitusta lobbaava Israel-alisteinen eliitti. Uusi amerikkalainen kansallissosialismi oli siis kuin tislattua vallankumouksellista sanomaa, jossa turhat rönsyt oli korvattu valkoisten ratkaisevalla selviytymistaistelulla.