Read Anywhere and on Any Device!

Subscribe to Read | $0.00

Join today and start reading your favorite books for Free!

Read Anywhere and on Any Device!

  • Download on iOS
  • Download on Android
  • Download on iOS

Härkätanssija

Härkätanssija

Tuija Välipakka
0/5 ( ratings)
Romaani narsistisesta persoonallisuushäiriöstä

Koko ikänsä Tii on kamppaillut riippuvuuksien kanssa. Onnettomasti päättynyt parisuhde jääkiekkoilijan kanssa on naulinnut hänet nyt kolmikymppisenä yhä lujemmin paikoilleen. Yllättäen kuolleen Mikaelin kuvasta Tii ei kerta kaikkiaan pääse irti.

Mutta silloin saapuu hurmaava härkämies Samuel. Itsetietoisesti ja valloittavasti Samuel saa Tiin virkoamaan, iloitsemaan, hullaantumaan. Samalla Tii uskaltautuu tekemään matkaa menneisyyteensä, kohtaamaan uudelleen elämänsä miehet isästä lähtien. Hän huomaa, että yhä uudestaan hän on ollut valmis asettumaan siihen rooliin, jonka miehet ovat hänelle antaneet.

Samuelin kanssa Tiin elämä muuttuu. Hän löytää itsestään rohkeuden heittäytyä suuren otuksen eteen, käydä tanssiin sen kanssa. Lopulta Tii ei kuitenkaan voi aavistaa, miten sairaaksi meno yltyy tämän miehen kanssa. Sillä Samuelilla on synkeä salaisuutensa.
Language
Finnish
Pages
240
Format
Hardcover
Release
January 01, 2004

Rate this book!

Write a review?

loader