Kun Routavuositrilogia esitteli aatteita ja mielipiteitä, Orja–sarja siirtyy käsittelemään yksilöä. Yhteiskunnallisuus muuttuu omakohtaisempien tuntojen kuvaamiseksi. Orja-romaanien päähenkilönä on Johannes Tamminen, jonka elämää kuvataan kirjojen nimien mukaisesti ensin suhteessa työhön, rahaan, naiseen ja rakkauteen. Hän ikään kuin siirtyy yhdestä orjuuden muodosta toiseen onnea etsiessään. Kaikkien romaanien tapahtumat sijoittuvat ulkomaille, Euroopan suurkaupunkeihin: Berliiniin, Pariisiin, Kööpenhaminaan ja Roomaan. Päähenkilön suhde Suomeen heikkenee vuosien varrella, ja sarja keskittyy kuvaamaan päähenkilön sisäistä maailmaa.